Lainalla rahoitat elämän pienet ja suuret hankinnat – huomioi kuitenkin muutama seikka

Kuva:

MAINOS -

Laina on yleinen tapa rahoittaa elämän pieniä ja suuria hankintoja. On hyvin tavallista turvautua lainaan esimerkiksi uutta sohvaa, autoa tai asunto hankkiessa. Lainalla voidaan kuitenkin rahoittaa myös arjen menoja, kun tulot eivät tietyllä hetkellä riitä kattamaan kaikkia menoja. Suomen Pankin mukaan syyskuun 2021 lopulla suomalaisilla oli yhteensä 16,6 miljardin euron arvosta kulutusluottoja ja muita lainoja yhteensä 18,1 miljardia euroa. 

Asuntolainan saaminen saattaa olla kiven takana, mutta summaltaan kohtuullinen vakuudeton laina järjestyy tänä päivänä vaivattomasti netistä. Luottokelpoisuuden tarkistaminen käy nopeasti, kun se tehdään nykyaikaisiin teknologioihin turvautuen ja pieni laina tule heti tilille. Ennen kuin turvautuu lainaan, on kuitenkin hyvä ottaa muutama seikka huomioon.

Ota vain sellainen laina, jonka saat maksettua takaisin

Laina saattaa tuntua pelastukselta kinkkisessä tilanteessa. On kuitenkin helppo yliarvioida oma lainantarpeensa ja hakea varmuuden vuoksi liian suuri määrä lainaa. Lainan määrä kannattaa siis aina mitoittaa sellaiseksi, että sen pystyy maksamaan aikataulussa takaisin, sillä lainan takaisinmaksu saattaa käydä kalliiksi, mikäli se myöhästyy. Usein on hyvä turvautua lainaan ainoastaan silloin, kun sitä todella tarvitsee – ja esimerkiksi ottaa uusi laina aina vasta silloin, kun se on ajankohtaista. Näin lainan kulut pysyvät aina kohtuullisina, eikä taloudellinen tasapaino kärsi lainanhoitokulujen vuoksi. 

Lainan saamisen edellytykset

Harva pystyy lyhyessä ajassa säästämään suuria summia rahaa, joten lainaa tarvitsevat luultavasti jossakin elämänsä vaiheessa kaikki – ja onneksi melkein lähes jokainen voi lainaa myös saada. Vakuudetonta lainaa myöntävät niin pankit kuin muutkin rahoituslaitokset melko vaivattomasti. Usein riittää, että luottotiedot ovat kunnossa ja että hakijalla on säännölliset tulot. Näin ollen lainaa voi saada myös esimerkiksi eläkkeellä oleva henkilö. Säännöllisten tulojen lisäksi hakijalla on useimmiten oltava suomalainen kotiosoite sekä henkilötunnus. Vastuulliset luotonmyöntäjät eivät myönnä lainaa luottotiedottomalle.

Valitse lainantarjoaja huolellisesti

Lainaa tarjoavat pankkien lisäksi myös muut rahoituslaitokset. Sen vuoksi lainojen ehdoissa on suuria eroja. Kannattaakin lukea lainaehdot läpi huolellisesti ja selvittää, mitä laina korkoineen tulee kokonaisuudessaan maksamaan. Tavanomaisesti pieni, vakuudeton laina järjestyy netin kautta tuossa tuokiossa, eikä vaadi minkäänlaisia lainaneuvotteluita. On suositeltavaa turvautua sellaiseen luotontarjoajaan, jonka lainaehdot ovat selkeät ja helposti ymmärrettävät. Kannattaa myös pohtia, luottaako ulkomaiseen vai kotimaiseen lainantarjoajaan. Laina-asioissa saattaa olla hyvä kääntyä suomalaisen tahon puoleen, sillä Suomessa toimivat yritykset noudattavat aina Suomen lakia – ja tarjoavat suomenkielistä asiakaspalvelua tarvittaessa. 

Lainan kokonaiskulut

Pikavippi ei ole koskaan ilmaista: se maksetaan aina korkojen kera takaisin. Vuonna 2019 voimaan tullut korkolakiuudistus on kohtuullistanut vakuudettomien lainojen korkoja merkittävästi, minkä vuoksi vakuudeton laina on tänä päivänä erittäin varteenotettava vaihtoehto, kun haluaa saada rahaa nopeasti tilille. Toki on hyvä arvioida oma kokonaistilanteensa sen mukaan, että ehtii maksaa lainan takaisin aikataulussa, eikä näin ollen ole hyvä ottaa lainaa yhtään enempää kuin on tarve. Lainan kokonaiskulut koostuvat korkojen lisäksi myös erilaisista palvelumaksuista – ja esimerkiksi paperinen lasku saattaa tuoda lisäkuluja. Vaikka korot olisivat siis kohtuulliset, lainaa hakiessa kannattaa siis tutustua myös muihin lainanhoitokustannuksiin. 

Tietoturva-asiat

Niin kuin aina verkossa asioita hoitaessa, myös lainapalveluihin tutustuessaan on hyvä perehtyä lainaa myöntävän tahon tietoturvaan.  Luotontarjoajalla olisi hyvä olla käytössään ainakin kaksivaiheinen varmennus, mikä tarkoittaa sitä, että lainaa voi hakea vain verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella tunnistautumalla. Tämä on yksi hyvä syy lisää kääntyä suomalaisen luotontarjoajan puoleen, kun lainan hakeminen tulee ajankohtaiseksi. 

Kun muistat nämä asiat, voit siis hakea lainaa huoletta ja saada näin elämäsi pienet ja suuret hankinnat rahoitettua ilman sen suurempaa stressiä.