Tuore autolainavertailu paljastaa suuret erot korkokustannuksissa

Kuva:

MAINOS -

Auto on usein kodin jälkeen suomalaisen kotitalouden suurin hankinta. Auto rahoitetaan usein joko kokonaan tai osittain lainalla tai erilaisten osamaksuvaihtoehtojen avustuksella. Lainarahoitus on hyvin yleistä varsinkin uusien autojen kohdalla.

 

Autolaina voi olla kymmenien tuhansien suuruinen ja maksuaika ulottua jopa yli kymmeneen vuoteen. Tällaisen lainan kokonaiskustannukset voivat kasvaa verrattain suuriksi, mikäli lainan korkoon ei ole kiinnitetty kunnolla huomiota.

 

Tästä syystä huolellinen autorahoitusvaihtoehtojen vertailu on erittäin tärkeä osa järkevää oman talouden hallintaa.

 

Korkovartija.fi:n autolaina vertailu helmikuulta 2021 osoitti suuria eroja korkokuluissa. Lainojen vertailuun keskittynyt sivusto tutki vakuudettomien autolainojen hintoja laittamalla järjestykseen 17 pankin ja rahoituslaitoksen luottovaihtoehdot.

 

Selvityksessä vertailtiin kustannuksia 10 000€ autolainalle, jonka takaisinmaksuaika oli viisi vuotta. Lainasummaksi valittiin 10 000 euroa siksi, että kyseisellä summalla saa laadukkaan käytetyn auton ja se riittää myös joihinkin uusiin malleihin, mikäli kauppaan laitetaan hieman omaakin käsirahaa.

 

Lainojen korko- ja kulutiedot kerättiin näiden yritysten sivustoilta:

 

OP, Nordea, S-Pankki, Aktia, Bank Norwegian, Fellow Finance, Ferratum, Komplett Bank, MyLender, Nordax Bank, Saldo, Collector Bank, Instabank, SveaEkonomi, Bigbank, Resurs Bank, POP Pankki, Pörhön autoliike, Auto-Suni, J.Rinta-Jouppi, Autotalo Laakkonen, Kamux.

 

Selvityksen keskeisin anti:

 

- Halvin autolaina oli kokonaiskuluiltaan 46,3 % kalleinta vaihtoehtoa halvempi

- Euroissa tämä tarkoitti 5316 euron eroa

- Pienin todellinen vuosikorko oli 5,71 %, kallein taas 25,16

- Luoton avausmaksuissa oli suuria eroavaisuuksia (halvin 0 €, kallein 299 €)

- Suurimman ja pienimmän kuukausilyhennyksen ero oli 87 euroa

- Edullisin autolaina löytyi kivijalkapankista (Aktia)

Tutkimuksen toteutus ja taustaa

 

Tutkimus toteutettiin keräämällä tiedot edellä mainittujen pankkien ja rahoituslaitosten sekä viiden autoliikkeen verkkosivustolta sekä olemalla tarvittaessa yrityksiin suoraan yhteydessä.

 

Vertailussa tulee huomioida, että korkovertailun osalta käytettiin sekä pienintä että suurinta markkinoitua korkoa. Päävertailussa käytettiin edullisimman ja kalleimman korkovaihtoehdon keskiarvokorkoa.

 

Autolainan lopullinen korkotaso määräytyy aina asiakaskohtaisesti pankin tekemän luottoanalyysin perusteella. Korko on kuitenkin aina markkinoidun skaalan sisällä - siksi selvitys antaa hyvän suuntaa-antavan kuvauksen tämän hetkisten autolainojen hinnoista.

 

Selvityksen tuloksien avulla kuluttaja voi hyvin arvioida, minkä hintainen autorahoitus on järkevä ottaa ja mikä on syytä sivuuttaa. Selvityksen perusteella yli 10 prosentin todelliseen vuosikorkoon ei kannata suostua, vaan tutustua rauhassa muihin vaihtoehtoihin.

 

Autoliikkeiden tarjoamia rahoitusvaihtoehtoja ei otettu huomioon varsinaisessa vertailussa, koska autoliikkeet tarjoavat osamaksuvaihtoehtonsa aina yhteistyössä pankkien ja rahoituslaitosten kanssa. Valtaosa näistä toimijoista oli tässäkin vertailussa mukana. Autoliikkeet voi siis mieltää lähinnä autorahoituksen välittäjiksi.

 

Autoliikkeiden mainostamat osamaksut  korostivat matalaa nimelliskorkoa, mutta niissä oli samalla varsin suuri avausmaksu (korkein 299€).

 

Korkovartija.fi on riippumaton lainatietosivusto

Korkovartija.fi on puolueeton talousaiheinen verkkosivusto, jonka sisältö keskittyy erilaisten lainojen vertailuun ja oman taloudenhallinnan artikkeleihin. Korkovartija ei itse myönnä autolainoja, vaan ainoastaan vertailee niitä ja muita lainatuotteita sekä näitä tarjoavia rahoitusalan toimijoita.